Puntti Blogi - Harjoittelen, mutta en kehity

Olen valmentanut ja valmennan edelleen useita yksilöitä, jotka ottaessaan minuun yhteyttä ovat kertoneet, että harjoittelusta huolimatta he eivät ole kehittyneet. Osalla ajanjaksot ovat olleet jopa 4-6 vuotta. Osa on kokenut etteivät ole koskaan saaneet positiivista vastetta aikaiseksi liikkumalla. Osa on myös luonnehtinut itseään yksilöksi, jonka ei oikeastaan ole enää mahdollista kehittyä fyysisiltä ominaisuuksiltaan.

Minussa on herättänyt suuresti ihmetystä useilta eri tahoilta kuultu ajatus siitä, että harrasteliikunnan tai harrastekilpaurheilun parissa olisi yksilöitä, jotka eivät vain mitenkään pysty kehittymään fyysisiltä ominaisuuksiltaan. Minun on ollut helpompi hyväksyä todeksi, että huippu-urheilussa päästään tilanteeseen, jossa yksinkertaisesti yksilön koko potentiaali on onnistuneesti valjastettu lajisuoritukseen.

Miten toimin valmentajana

Haastattelen aina yksilövalmennukseen tulevat henkilöt tarkasti ja erityisen yksityiskohtaisesti edellä mainittua ryhmää edustavien yksilöiden kohdalla kartoitan aiemmat harjoittelutottumukset ja -rutiinit sekä suosituimmat harjoittelutavat. Näin saan arvokasta tietoa siitä, mikä kyseisen yksilön kohdalla ei ole toiminut. Näin pääsemme heti aloittamaan harjoittelun modaliteetilla, jota kyseinen yksilö ei ole vielä tehnyt, jolloin mahdollisuus kehittymiselle kasvaa (Aiemmin käytetyt eivät ole toimineet, joten ei ole syytä olettaa, että ne tässäkään kohtaa toimisivat. Ellei jokin muu harjoitteluun vaikuttanut elämän osa-alue ole muuttunut radikaalisti.).

Toistaiseksi olen löytänyt kaikille yksilöille tavat harjoitella, joilla he kehittyvät. Tähän on olennaisesti liittynyt harjoittelun volyymin ja intensiteetin muutokset. Kuten myös periodisaation kehittäminen yksilön tarpeisiin paremmin istuvaksi ja toki painonnoston osalta erityisesti taito- eli tekniikkaharjoitteluun keskittyminen.

Liikuntatieteellinen tutkimus ja non-responder

Olen vasta viime vuosien aikana sukeltanut liikuntatieteellisen tutkimuksen maailmaan ja sieltä esiin on noussut käsite non-responder. Tällä tarkoitetaan yksilöä, joka ei vastaa tutkittuun ärsykkeeseen. Kun kohtasin tämän käsitteen, mieleeni tulivat kaikki yksilöt, jotka olivat kertoneet, että eivät vuosien harjoittelusta huolimatta olleet kehittyneet.

Mainittakoon myös, että nämä yksilöt olivat harjoitelleet pääasiallisesti samalla tavalla vuosien ajan. Yksittäiset harjoitukset olivat saattaneet vaihdella, mutta harjoitusten volyymi, intensiteetti sekä periodisaatio olivat pysyneet samana.

Kuunnellessani Liikuntalabra podcastia aihe nousi esiin ja kuuntelemassani jaksossa keskusteltiin mielenkiintoisesta julkaisusta Pickering, C., Kiely, J. Do Non-Responders to Exercise Exist—and If So, What Should We Do About Them?. Sports Med 49, 1–7 (2019). https://doi.org/10.1007/s40279-018-01041-1 nimenomaan non-respondereihin liittyen (suosittelen ehdottomasti lukemaan koko julkaisun mikäli aihe kiinnostaa).

Non-responder ja oikeat urheilun ja liikunnan toimintaympäristöt

Voin hyvin kuvitella miten liikuntatieteellisessä tutkimuksessa käytetty termi siirtyy käytännönkentälle ja leimaa tietyt yksilöt kykenemättömiksi vastaamaan ärsykkeisiin postiivisella adaptaatiolla ts. kehittymään. Olenhan itsekin nuorena urheilijana kuullut vian olevan minussa kun en kehittynyt harjoitusohjelmalla, joka oli tehty ryhmän kärkiyksilöiden ominaisuuksien ja resurssien perusteella. Vielä myöhemminkin minulle tehtiin harjoitusohjelmia perustuen aivan eri tyyppiselle yksilölle toimiviin tapoihin harjoitella.

Nykyään minun on valmentajana helppo ymmärtää, jokaisen olevan yksilö niin ominaisuuksiensa kuin resurssiensa osalta. Jos yksilö ei kehity, on minun tehtäväni valmentajana etsiä työkalut ja tavat, joilla kehitystä saadaan aikaiseksi.

On onni, että päättelyni vei minua oikeaan suuntaan myös ollessani valmentajana aivan uusi. Uutena valmentajana minulla ei ollut sitä tietotaitoa mikä minulla on nyt. Aivan alussa perustin päättelyni siihen harjoittelun teoriatietoon minkä silloin olin omaksunut sekä omiin havaintoihini valmentajana ja kokemuksiini siitä miten minua oli valmennettu. Nyt perustan päättelyni paljon laajempaan teoreettiseen ja tutkittuun tietoon sekä omiin havaintoihini valmentajana sekä verkostoitumisen seurauksena monien minua paljon enemmän valmennustyötä tehneiden valmentajien havaintoihin.

Vielä Pickeringistä ja Kielystä

Pickeringin ja Kielyn julkaisussa todetaan, että modaliteetti kohtaisia non-respondereita eli ärsykkeeseen vastaamattomia yksilöitä voidaan todeta olevan olemassa. Tässä kohtaa on hyvä tiedostaa, että kyse on yhdestä modaliteetista ja hyvin rajatusta adaptaation seurannasta. Globaalien ja yleisen tason non-respondereiden eli ärsykkeeseen vastaamattomien yksilöiden olemassaoloa ei tämän hetken tutkimustiedolla kuitenkaan pystytä perustelemaan.

Julkaisussa esitellään myös useita tutkimuksia, joissa harjoittelua on jatkettu pidempi ajanjakso ja/tai modaliteettia muokattu, jolloin ärsykkeeseen vastaamattomien yksilöiden määrä on laskenut jopa nollaan.

Tämän pohdinnan lopputuloksena rohkaisen niin liikkujia, urheiljoita kuin valmentajiakin rohkeasti viilaamaan harjoittelua, jos löydätte itsenne liian pitkälliseltä tasapaksulta ajanjaksolta!

- Ina